Omavaraisuuden ja omaperäisyyden rajalla

/ / 10 comments

Eräs pitkään mehiläisiä tarhannut opettajani sanoi kerran, että jokaisessa mehiläistarhaajassa on pieni annos kylähulluutta.

Sitä luultavasti löytyy minusta vähän isompikin annos. Olen jo tottunut siihen, että meidän valintoja arvostellaan eikä välttämättä ymmärretä. Suurimpia arvostelijoita ovat olleet (yllättäen…) vanhempani. He olivat asuntolainamme takaajina miehen vanhempien lisäksi, joten toisaalta huoli oli ymmärrettävää.
 Pyysimme remontoidusta talostamme uuden arvion kiinteistövälittäjältä ja saimme vakuusasiat kuntoon ja vanhempien nimet pois papereista. Luultavasti heidän huoli ei mitenkään vähentynyt, mutta ainakin olemme itse vastuussa kaikesta. Oma olo tuntuu myös kevyemmältä, kun tiedän, ettei pankista lähde heti kirjelmää isälle, jos jostain kumman syystä lainaerä olisi jäänyt rästiin.

Lasten kanssa pieni omaperäisyys on ihan sallittavaa, mutta liian paljon hippistely ja erakoituminen saattaa johtaa lastensuojeluilmoituksiin huolestuneiden naapureiden taholta. Ennen hippeilyksi laskettiin lapsiperheiden keskuudessa kantoliinat ja kestovaipat. Nyt ne ovat tulleet jopa muodikkaiksi ja niistä maksetaan pieni omaisuus, jotta saadaan juuri oikean värinen/merkkinen. Enää ei ole omaperäistä käyttää niitäkään; eikä todellakaan hippeilyä!

Meillä tapoja ja hankintoja on aika usein selitelty rahalla. Helppo selittää omituisuuksia naapureille sillä, että rahaa säästyy ja maailma pelastuu. Kanat ja laaja hyötypuutarha menee samoilla selityksillä. Osittain olen selitellyt toimintaamme harrastuksena. Harrastan puutarhan hoitoa, mehiläishoitoa, kanoja jne. Ruuan alkuperä ja myös sen tuotanto on kiinnostanut meitä aina.
Silti moni ihmetteli ja piti aivan hulluna parin vuoden takaista päätöstämme ostaa rappiolla ollut maatila järven rannalta. Kummaltakaan kun ei löytynyt minkäänlaista maanviljely-taustaa perhepiiristä.

Puupannu, puukiuas, leivinuuni, takka, puuhella, aurinkokeräimet, biokäymälä (vesivessan kaveriksi kylläkin…), sadeveden keruu, aineettomat lahjatoiveet, romun välttely, kirppisostokset, ruoka. Kaikessa on eräänlainen säästäminen ja omavaraisuus mukana. Leima on varmasti otsassa ja selän takana supistaan, mutta se ei haittaa mitään. Haluamme suunnata roposemme ”tuottamaan” vielä kun työelämässä olemme. Mieluummin hedelmäpuu tai marjapensas kuin rihkamaa, joka menee parissa päivässä roskiin. Lasten synttäri- ja joululahja toiveita olemme kirjoittaneet tarve-pohjalta. Poika on onneksi innostunut partiosta ja onkin aikamoinen erä-Jorma, joten hänelle on ollut sukulaistenkin helppo keksiä tavaralahjoja, jos ovat niin halunneet.

Olemme myös kokeilleet ja rakentaneet sellaisia asioita, joita perus okt-asujalle ei välttämättä tule mieleen. Urpå on kätevä käsistään ja teknistä osaamista löytyy. Minun roolini on toimia apuvoimana ja kyseenalaistajana. Sama toimii muissa asioissa toisinpäin…
Mm. savukaasukierukka on testattu….ja poistettu käytöstä. Osaan sisällä olevista vesipisteistä on ohjattu oman kaivon vesi ja osaan kunnan vesi. Noin muutamia mainitakseni. Rakennamme paljon omin voimin.

Halli nousi kesällä 2015

Ruoka-asioissa olemme oikeastaan menneet aika tavalla allergioiden sanelemaa reittiä ja onneksi sopivia ruokia voidaan itse viljellä ja tuottaa muutenkin.
Lisäaineallergisia kun löytyy, ruoka on valmistettava itse puhtaista raaka-aineista. Yksi on allerginen kananmunalle, mutta ankanmunat sopii. Tattaria käytetään melko paljon, mutta sitä en valitettavasti voi viljellä. Mehiläiset hakevat mettä tattarista ja tattarista tullut hunaja maistuu ihan lehmän sonnalta. Suosin siis hunajakukkaa. Kauraa meillä oli viime vuonna pellossa ja siitä saa tehtyä jo vaikka mitä.

Keskustelua naapurustossa syntyy myös siitä, että meillä käy kahden kuukauden välein roska-auto tyhjentämässä lähes tyhjää roskapönttöä. Sellainen kun pitää määräysten mukaan olla. Saatiin sovittua tyhjennysväli 8 viikkoon selvittämällä tarkasti, mihin jätteemme menevät. Kompostiinkaan ei enää kanojen jälkeen mene oikeastaan muuta kuin kahvinporoja.
Muovipakkauskeräys on pienentänyt vielä ennestään pientä roskamäärää. Harmi, ettei ole mahdollisuutta luopua kokonaan jäteastiasta.

Samasta aiheesta muissa Omavaraisuus.orgin blogeissa:
Korpinkiven tupa
Epämoderni perhe 
Korkeala
Sininen tupa

10 thoughts on “Omavaraisuuden ja omaperäisyyden rajalla”

  2. Tämän lukemalla sain elämästänne ihanan kuvan. Ja onhan tuossa kotona olemisessa ja yhdessä puuhailussa sekin, että lapset saavat aikuisten seuraa ja opastusta eri taitoihin. Ei ihan pieni asia sekään.

  3. Minuakin mietityttää joskus se että en halua lapsemme leimautuvan liian erilaiseksi elämäntavoistamme johtuen. Toisaalta uskon että maalla lasten kanssa tulee puuhattua paljon enemmän yhdessä ja he oppivat monia taitoja, mikä antaa loppupeleissä paremmat eväät elämään kuin se että joka vuosi saa uudet älypuhelimet, hop lop-synttärit ja muut härpäkkeet 🙂

  7. Todella ärsyttävää! Ja roskiksen tyhjennys ainakin täällä päin maksaa vuosi vuodelta enemmän. Harmittaa pitää sitä vähän turhaan tuossa. Meillä on jätelaitos vielä niin lähellä, että remonttijätteitäkin käydään itse sinne viemässä. Viimeksi vein tekstiilijätettä, muoveja ja kolme jätesäkillistä nurkista kerättyjä styrokseja. Maksoin pakettiautollisesta tavaraa 3 euroa!
    Eli voisin periaatteessa käydä ihan itse omaan tahtiin viemässä meidän roskat, mutta se kun ei käy.

  8. Totta. Ja lapset ainakin tottuvat työhön. Joistain aikaa vievistä töistä maksan vähän pojalle. Kylvöistä ja mehiläishoidosta hän on nyt viimeksi saanut vähän taskurahaa.
    Hänestäkin on vaan kasvamassa niin säästäväinen, ettei hän halua niitä tuhlata; säästää ja laskeskelee niitä mielellään.

  9. Meillä poika on mennyt pitkään isovanhempien vanhoilla puhelimilla ja ne on käytetty ihan loppuun eli rikkoutumiseen asti. Nyt ostin hänelle uuden älypuhelimen, koska hän on todella tehnyt töitä sen eteen eikä ole kertaakaan kinunut, että haluaa uudemman puhelimen tms. On ollut tyytyväinen vanhoihin kapuloihin.

Vastaa