Munaton, maidoton, gluteeniton mustikkavadelmapiirakka

Ollaan aika paljon syöty marjoja ennen kuin ne päätyvät pakastimeen, hilloiksi tai mehuiksi.
Tässä meidän perheen marjapiirakkaresepti. Resepti on siitä kiva, ettei tarvitse muuta kuin sekoittaa aineet yhteen ja valuttaa taikina vuokaan ja ripotella marjat päälle. Sopii myös vegaaneille.

TON-TON-TON MARJAPIIRAKKA

0,75 dl öljyä
1 dl vettä
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 dl perunajauhoja
1 dl tattarijauhoja
1 dl riisijauhoja
1,5 dl sokeria

Aineet sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi. Jos on liian tönkköä, lisää loraus vettä. Taikina levitetään pieneen piirakkavuokaan. Roiski noin 2-3 dl marjoja päälle ja paista piirakkaa 225 asteessa n. 20-30 min. Kannattaa laittaa leivinliina päälle, kun piirakka tulee uunista, ettei pinta kovetu.

Tarjoillaan maidottoman jäätelön tai maidottoman vaniljakastikkeen kanssa.

Vastaa