Kevät katsaus farmille

Kävin viimeksi lasten kanssa farmilla joulukuussa hakemassa joulukuusen ja tekemässä punkintorjunta hapotuksen mehiläisille oksaalihapolla. Lunta ei ollut, mutta pajunkissoja löytyi joulukuussa! Keräsimme siis jouluksi pajunkissoja tulppaaniasetelmaan.

Nyt kävimme maaliskuun puolessa välissä katsomassa, onko mehiläisten puhdistuslento jo tehty ja kaatamassa puita tulevan hirsimökin paikalta. Saunamökki tulee 15 metrin päähän rantaviivasta. Paikka on jo mitattu ja merkattu oransseilla teräsmerkeillä. Komatsu tulee kaivamaan vähän pohjaa vielä ja sitten alkaa olla pohjatyöt tehtynä.

 

Söimme kauramaitoon tehtyä perunamuusia ja grillattuja nakkeja. Lämmintä kauramaitoon tehtyä kaakaota oli tarjolla koko päivän termarissa. Aurinkosähköä oli akuissa sen verran, että saimme vaunun lämpenemään 15 asteeseen pienellä sähköpatterilla.

Järven jää oli todistetusti paksua, vaikka ensin kielsin lapsia menemästä jäälle. Jää oli paksuudeltaan yli moottorisahan laipan verran. Kävelimme jäällä ja katsoimme eläinten jälkiä. Monet polut oli kettu tehnyt. Suden jälkiä ei löytynyt jäältä, mutta pellolta löytyi. Olemmekin usein kuulleet ulvontaa, kun vaunulla olemme yöpyneet. Eläimiä ei meillä farmilla ole, joten niiden puolesta ei tarvitse pelätä.

Upea päivä! Aurinko paistoi ja oli lämmin. Kaksi joutsentakin lensi järven jäälle ihmettelemään.

Vanha Valmet lähti käymään ja Urpå pääsi tien parannuksen pariin.
8 kuormaa sepeliä on ajettu odottamaan projektia. Tie on monin kohdin pettänyt ja pelkona on, ettei tilaamamme hirsipaketti pääse perille asti. Pakko parantaa tie ennen toimitusta.

Järveltä päin katsottuna kaikki näyttää erilaiselta.
Kuvassa näkyvä sauna on niin vanha, ettei kunnassa ollut tietoa sen luvallisuudesta ja se joudutaan valitettavasti purkamaan.

Löysimme mielenkiintoisen railon järvelle päin olevasta kalliosta ja kolokoira meni sinne nuuskimaan. Olisiko joku eläin siellä käynyt?

1 thought on “Kevät katsaus farmille

Vastaa