DIY-hautomakone kylmälaukusta

Meillä on ollut periaatteena lisätä yksi eläinlaji/vuosi, jotta pystymme paneutumaan lajiin kunnolla. Ensin tuli mehiläiset, sitten maatiaiskanat ja viime vuonna meille tuli ankkoja. Kanat ovat hautoneet kaksi kertaa ja nyt on kolmas haudonta meneillään.

Kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä. Meillä Lyyli-kana hautoi hienosti munia, mutta kun kaksi tipua oli kuoriutunut, hän päätti, että tämä oli nyt tässä ja lähti tipujen kanssa pois pesästä. Muista kanoista ei tullut jatkajaa hautomispuuhiin, joten teimme ratkaisun ja otimme munat pois pesästä ja toimme ne sisälle. Oli pakko tehdä jotain.

Läpivalaisin munat ja katsoin, montako niistä on vielä tulossa. Teimme hätäratkaisuna hautomakoneen kylmälaukusta ja muista nippeleistä, joita löytyi kotoa.

Lämmönlähteenä toimi pieni hehkulamppu (vanhasta paperisesta ikkunatähdestä), joka oli kytketty termostaattiin. Termostaatti oli säädetty 38 asteeseen. Lähes viikon verran ”kone” oli meidän keittiöjakkaran päällä ja kaikki munat kuoriutuivat! Vein tiput yksi kerrallaan kanalaan ja kanat ottivat tiput hyvin vastaan. Osa liittyi Lyylin tipulaumaan ja osa sai Halosesta sijaisäidin.

DIY-hautomakoneeseen tarvitset:

-styroksisen kylmälaukun
-ison astian, joka mahtuu kylmälaukun sisälle hyvin. (Meillä oli teräksinen IKEAn uunivuoka.)
-pyyhkeen
-termostaatin
-lämmönlähteen (esim. hehkulamppu)
-ilmankosteutukseen kuppi vettä tai kostean pyyhkeen (pyyhettä täytyy välillä käydä kostuttamassa)
-lämpömittarin (auttaa paljon, jos mittari mittaa myös ilmankosteuden)

Yksi tipu kuoriutuu

Uunivuoka laitettiin kylmälaukkuun pyyhkeen päälle ja vuokaankin laitoin pienen pyyhkeen, jotta munat pysyvät hyvässä paikassa. Kosteaa pyyhettä (vanha pulppurätti) pidin kylmälaukun päädyssä ja kostutin aina tarpeen mukaan.

Hieman lämpötila seilasi 36-38 asteen välillä ja kun kannen avasi, laski nopeasti 33 asteeseen, mutta lämpötila palasi nopeasti samaksi, kun laittoi kannen kiinni. Ilmankosteuden nosto pyyhettä kostuttamalla ei ole ihan tarkkaa, mutta aluksi kosteus oli 55-58 %  ja nostin noin 75 % kuoriutumisen alettua.

 Munia täytyy myös muistaa itse käännellä, jos joutuu hautomaan tällaisessa ”koneessa” koko hautomisajan koska tässä mallissa ei vielä ollut automaattikääntöä.

Tuleva maatiaiskana

Tipuilla oli aluksi keinoemona lasten pehmolelu, jonka alle ne menivät mielellään. Yksi kerrallaan siirsin kuivat tiput kanalaan, jossa oli lämpölamppu varalämmönlähteenä ja kaksi innokasta kanaa emoilemassa.

Tarkempia lämpötiloja, kosteusprosentteja ja kääntöohjeita löytyy mm. munanetistä haulla konehaudonnan ABC

Vastaa